tiistai 5. maaliskuuta 2013

TIISTAIN AIKAANSAANNOS: Siksa

Tässä tulisi taas yksi printti lisää liittyen graafiseen teemaan, joka  minulla on tällä viikolla eläin teeman lisäksi sekä siihen yhdistettynä. Tänään innostuin vihdoin ja viimein hyödyntämään Illustratoria niin, että toteutin koko printin sillä (olin kuitenkin aluksi piirtänyt saman tyyppistä paperille) ja testailin erilaisia viiva- ja väri yhdistemiä. 
Printti on vielä tässä vaiheessa ehkä hieman tylsä, mutta mikäli valitsen tämän jakson tuotteisiin niin aion jatko työstää tätä vielä. Värimaailmaan kuului tälläkin kertaa mustaa ja valkoista sekä minttua ja keltaista jne. Innostuin kuitenkin kokeilemaan myös tummempia sävyjä vaikka noi keväiset niin kivoja onkin. Tummemmilla tarkoitan punaista, sinistä, ruskeaa.. Aika lapsekkaita värejä, joitka sopisivat kyllä hyvin, mikäli kohderyhmäni on lapset. 
Nyt kun olen ainakin hetkellisesti saanut tarpeekseni siksak kuvioista, voin keskittyä tämän viikon pääteemaani, eli eläimiin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti